Washington D.C. / 9. - 11.9

Oli jonkinasteinen kulttuurishokki tulla Las Vegasista takaisin maan pinnalle. Polttariseurueet olivat poissa; aamujuna oli täynnä valkokaulustyöläisiä. Vietimme pääkaupungissa kaksi yötä Elan vanhan tuttavan luona.

Washington on siisti, osin pikkukaupunkimainen paikka, josta löytyy  mielenosoittajia, ilmaisia museoita ja hyvin toimiva julkinen liikenne. Kävimme ensimmäisenä päivänä museossa ja perinteisten nähtävyyksien luona: kävellen Capitolilta Linconlin muistomerkille. Vuokrafillari olisi ollut parempi tapa liikkua. Toisena päivänä ehdimme vielä kävellä Valkoisen talon ympäri.
.
.

Vapaan maan tunnusmerkki on mielipiteenvapaus. 

Kaikenlaiset kahjot ovat siten edustettuina Washingtonissa.

USA:n hallinto perustuu ajatukselle, että valtaa tulee rajoittaa ja hajauttaa useiden toimielinten kesken. Siten kongressi voi halutessaan estää presidentin ajamien ohjelmien rahoituksen. Tämänkertaisen hallintosulun taustalla on Obamacare eli Obaman ajama sosialisoitu sairausvakuutusjärjestelmä, jota kongressin republikaanit eivät sulata. Näin ollen:

1. Kongressi ei ole vahvistanut budjettikauden 10/2013 - 9/2014 budjettia.
2. Lain nojalla kaikki vahvistamaton, ei-kriittinen rahoitus liittovaltiolle ja sen virastoille lakkasi 1.10.2013
3. Seurauksena mm. kansallispuistot ja museot on suljettu, ja 800.000 liittovaltion työntekijää on palkattomalla lomalla

Lopulta Obamacare (virallisesti Affordable Care Act) tulee kaiketi olemaan todellisuutta. Siten USA:n markkinoille tulisi kymmeniä miljoonia uusia terveyspalveluiden kuluttajia, mikä lienee hyväksi hyväksi suomalaiselle medikaaliteknologian viennille...

USA:n kongressi istuu Capitolilla

Valkoisen talon lippu on puolitangossa syyskuun yhdentenätoista. Muutoin 9/11 ei juuri näkynyt katukuvassa.

Presidentti Lincoln voitti sisällissodan, vapautti orjat ja piti Yhdysvallat yhtenäisenä valtiona, ja hänet on siksi nostettu jalustalle USA:ssa.

Varsinkin Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa, josta hän oli kotoisin, Lincoln oli läsnä kaikkialla.

.

Kansakunnan polarisaatio on käsin kosketeltavissa

.

Matkailijalle tärppinä: maksuttomat Smithsonian -instituutin museot kunhan ne jossain vaiheessa taas aukeavat.
Kuva National Air and Space Museum -museosta.

.

Muinaisen lentokoneen potkurinnavan takaa löytyy yllätys.

Hearst Castle (Sami)

Lehtimoguli William R. Hearst rakennutti hulppean linnansa San Franciscon ja Los Angelesin puoliväliin, sukunsa maille, vuosina 1919-1947. Mies sanoi olevansa liian vanha yöpymään teltassa. Vaikkakin ison mittakaavan turistirysä, vierailu linnassa on hyvinkin hintansa väärti. Se on tyylipuhdasta Amerikkaa: teräsbetonista rakennettu, eri tyylejä ja aikakausia surutta yhdistelevä kokonaisuus. 

Tietenkin seeproja pitää olla. Aikoinaan linnan eläintarhassa oli mm. leijonia ja jääkarhuja.

William Hearstin kuoltua Hearst Corporation lahjoitti (huomattavaa verohuojennusta vastaan, arvaan) linnan Kalifornian osavaltiolle, joka nyt kerää rahat turisteilta. Kalifornialla varmaan on enemmänkin tällaisia aarteita, joita se voi hätätilassa realisoida mikäli rahat loppuvat.

Hearst Corporation julkaisee nykyisin mm. Cosmopolitania.

Road trip (Sami)

Näytä suurempi kartta

San Franciscosta vuokrasimme auton, koruttoman Ford Fusionin, ja aloitimme maantiereissumme kohti Los Angelesia. Vietimme viisi yötä tien päällä. Siten reilu 900 km jakaantui miellyttävän lyhyisiin päiväetappeihin ja aikaa jäi satunnaisiin pysähdyksiin ja valokuvaamiseen. Suosittelen lämpimästi!

Viidestä yöpymisestä kolme ensimmäistä oli varattu etukäteen, kahden osalta etsimme vain sopivan näköisen motellin ja soitimme respan kelloa. Yösija löytyi helposti. Ken ei ole ronkeli, yöpyy Kaliforniassa n. 75-100 eurolla.

Kalifornian Wine Country -aluella on vehreää ja rauhallista, ja monet viinitilat ovat myös turistikohteita. Valitsimme vähän rauhallisemman (ja Napa Valleytä vähemmän turismiorientoituneen) Sonoma Valleyn ja kävimme kahdella viinitilalla. Ensimmäinen oli biodynaaminen viinitila Benziger. Minä olin kuskina, mutta viinissä ei kuulemma ollut vikaa...

Biodynaaminen viljely on "luomua steroideilla": sen lisäksi, että kemikaaleja ei käytetä, otetaan huomioon itse rypäleiden lisäksi tilan muut kasvit, hyönteiset, kuun vaiheet ja viinikasvien pinnalle suihkutellaan lehmänsarvi-uutetta. Tästä voi sitten kukin olla mitä mieltä haluaa.

***

Harvaan asuttu rannikko suunnilleen Montereyn ja Pismo Beachin välillä kantaa nimeä Big Sur. Highway ykkönen kiemurtelee pitkin rannikkoa ja maisemat ovat huikaisevat. Infrastruktuuria ei juuri ole eikä viihdykkeitä lukuunottamatta Hearst Castlea. Kuvia voi klikata suuremmaksi kuten useimpia kuvia minun blogimerkinnöissäni.

Highway 1:n varrella on pysähdyspaikkoja maisemien ihailua varten.

Luoksepääsemätön hiekkaranta. Useassa kohtaa ranta oli jyrkän mäen alla, eikä sinne ollut yleistä tietä, joten sitä saattoi vain ihailla tieltä käsin.

Santa Maria. Vääpeli on sulkenut uimarannan kun mustajalkatyllejä ei jätetty rauhaan. Turistien pettymys oli suuri.

Merinorsuja hiukan ennen Hearst Castlea. Tällekään rannalle ei ollut asiaa.

Pismo Beachin jälkeen pääsimme itse asiaan!

San Francisco (Sami)

Nyt kun Suomessa alkaa jo ilmat viilenemään, on mukavaa palata retkeemme lämpimässä Kaliforniassa. Lensimme Vancouverista ilman suurempia vaikeuksia rajamuodollisuuksien kanssa. Saimme tuosta vain uudet Visa Waiverit ilman, että jouduimme tekemään tiliä matkamme syistä ja olinpaikoista (kuten Detroitin raja-asemalla tapahtui, tämä meitä jännitti).

Seuraamme liittyi Elan entinen työkaveri Karina, joten meitä oli kolmen kopla. San Franciscossa olimme neljä päivää, ja aloitimme automatkamme sieltä.

San Francisco on värikäs, kaunis, mäkinen kaupunki täynnä turisteja. Lexusten, Porschejen, Maseratien ym. paremman väen autojen määrä on läkähdyttävä, joten kaiketi ainakin joillain menee hyvin.

Legendaariset raitiovaunut (cable car) pitävät korviasärkevää meteliä, ja tunnelma sisällä on tiivis. Linjoja on yllättävän vähän, mutta muu julkinen liikenne pelaa ihan hyvin. Ajoimme BART-lähijunalla lahden yli Berkeleyyn (Berkelyhin, Berkeleyseen...?), jossa tapasimme tuttuja.

Castro on kaupunginosa, joka oli LGBT-liikkeen keskiössä 70-luvulla. Aktivisti/poliitikko Harvey Milkin tarinasta kertoo elokuva Milk. Sateenkaarilippu on edelleen korkealla.


Vankilasaari Alcatraz  - alias "The Rock" - on tyypillinen turistirysä, mutta pakkohan sinnekin tietysti on mennä.

Vankilan torni/majakka

Alcatraziin sijoittuu monta Hollywood-elokuvaa. Yksi niistä on The Rock, jonka loppupuolelta löytyy yksi elokuvahistorian dialogien helmiä (ulkomuistista):

Hyvis (Nicolas Cage) - You like the Elton John song Rocketman?
Pahis: - I don't like soft-ass shit!
Hyvis: - Because that's you, you're the Rocketman. (Hyvis laukaisee raketin päin Pahista, joka lähtee raketin siivittämänä lentoon ja räjähtää)

Kohde numero neljä

Neljäs kohteemme oli This Green House, joka sijaitsee lyhyen lauttamatkan päässä Vancouverista, Brittiläisen Kolumbian ”Aurinkorannikolla”. Paikka oli mahdollisimman ekologisesti rakennettu omakotitalo sekä puutarha pientaloalueella. Emäntämme oli ex-käsityön/köksän opettaja, nyttemmin taiteilija ja itse asiassa Kanadan johtavia tilkkutäkintekijöitä. Kuin Juhla-Mokka-mainoksesta. Seinillä näkösällä olevat, noin 50 x 70 cm täkit olivat kaupan nelinumeroisilla summilla.

Isäntä, joka majaili maanantaista perjantaihin perheen kakkosasunnossa mantereella (Vancouverissa) oli siviilioikeuden tuomari. Molemmat fiksuja ja huumorintajuisia ihmisiä. Lisäksi seuranamme oli Haley, parikymppinen graafinen suunnittelija Torontosta sekä vanha, vainoharhainen paimenkoira Kitty.

Talo sijaitsi upeissa vuoristo/merimaisemissa.

Teimme patikkaretken läheiselle Mount Elphinstone –vuorelle (noin 1200 m), josta oli upeat näkymät Vancouveriin, Gibsons-pikkukaupunkiin sekä Vancouver Islandin suuntaan merelle.

Saimme lainata perheen pickup-autoa, joka vei meidät mm. Highway 101-festareille. Emme löytäneet lipunmyyntikojua, ja päädyimme suoraan stagen eteen. ”Festareilla” oli ehkä 50 ihmistä eikä kaljaa. Näimme kaksi bändiä, joista Toy Zebra oli ihan hyvä indie/punk-pop orkesteri. Mutta kaiken kaikkiaan 35 dollars well saved, kuten Haley asian tiivisti.

Korjataksemme karmamme toimimme liikenteenvalvojina paikallisessa Sea Cavalcade -

paraatissa.

Varsinaiset työt talossa olivat mm. pöllien kantamista jyrkän mäen juurelta ylös (suosikkini, koska fyysistä ja yksinkertaista) sekä timpurin avustamista betoniaidan rakentamisessa (kts. vanhempi blogimerkintäni). Pääsimme myös maalaamaan emäntämme studioon. Neljäs wwoof-paikkamme oli ainoa, jossa wwoffaajat merkitsevät työtuntinsa vieraskirjaan, mikä on mielestäni reilu ja läpinäkyvä tapa seurata wwooffaajan työpanosta. Kannatan!

Ruoka oli huolella tehtyä kasvisruokaa, josta emäntämme oli erityisen ylpeä. Ela tykkäsi ruoasta enemmän kuin minä, joskaan en minäkään suuresti kärsinyt lihan puutteesta: proteiinit tulivat herneistä, pavuista ja juustosta. Paino on wwooffatessa laskenut noin kymmenen kiloa. Vatsalihakset alkavat näkyä...

Royal Canadian Mounted Police, RCMP, on Kanadan liittovaltion poliisi ja tunnettu tavaramerkki.

Isoja vadelmia omasta puutarhasta

Farmi numero kolme

Retkemme kolmas kohde oli Cross River Wilderness Centre, ja kyseessä oli yöpymistä, kotiruokaa, ja luontoelämyksiä tarjoava perheyritys. Konseptiin kuuluu myös alkuperäiskansojen kulttuuriin tutustumista, ja edellisessä merkinnässäni mainittu koululaisryhmä oli nimenomaan ”intiaaneja” tutustumassa omaan kulttuuriinsa. 

Indian ei nykyään ole poliittisesti korrekti termi; ok termejä ovat aboriginal, first nations tai Native American, joissa toki on vivahde-eroja. Isäntäperheemme kuului isännän puolelta Métis-kansaan, joka on inuiittien ja first nations –heimojen ohella yksi virallisesti tunnustettu etninen ryhmä. Kyseessä on osin kulttuurinen (ei siis yksinomaan etninen) identiteetti; päällepäin he näyttävät eurooppalaisilta.

Keskus sijaitsi laaksossa 1150 metrin korkeudessa, 2000-2500-metristen lumihuippuisten vuorten ympäröimänä, täydellisessä kännykkäkatveessa. Vesi tuli vuoristopurosta (toki puhdistettuna), sähköä saatiin vesi- ja aurinkovoimalla tai tarvittaessa aggregaatilla. Netti oli olemassa, satelliittiyhteydellä. Netin käyttö oli kyllä vähän vaivalloista koska ainoa paikka, jossa oli langaton verkko käytettävissä, oli isäntäperheen talon terassilla; koneet piti ladata muualla.

Työpäivä oli suunnilleen 9-17, mikä sopi meille ihan hyvin; isännät ylistivät työpanostamme moneen otteeseen, mikä oli mukavaa. (He toivottivat meidät myös tervetulleiksi uudelleen.) Työtehtävät olivat mm.polttopuiden pilkkomista ja kuljettamista, maalausta ynnä erilaisia kuljetushommia mönkijää ja peräkärryä käyttäen. Ela auttoi myös keittiössä ja siivouksessa. Käytimme muutamat vapaapäivämme lyhyehköihin vaellusretkiin tai silkkaan löhöämiseen. Ilman omaa autoa wwooffaajan liikkuvuus on melkoisen rajoittunutta.

Isäntäperheen lisäksi tapasimme monia mielenkiintoisia hahmoja: rauhallisen seitsemänkymppisen intiaanin, joka oli entinen erikoisjoukkojen majuri; itseriittoisen namibian-saksalaisen matkailuyrittäjän sekä riitaisaa avioeroprosessia läpikäyvän kotirouvan, jonka mies pimitti varojaan.

Isäntämme olivat todella lämpimiä ja mukavia ihmisiä

Vaatimaton mutta kodikas parakkimme

Mönkijä on mainio lelu työkalu!

Vieraat osallistuivat mielellään keittiötöihin.

Maisemat olivat yksi nimenomainen syy hakeutua Kanadan Kalliovuorille.

Farmi II

Tämä paikka on hyvin erilainen kuin ensimmäinen farmimme. Tämä ei ole viljelytila vaan 11 huoneen majatalo, jota pyörittävä pariskunta on ”edellisessä elämässään” toiminut johtotehtävissä it-alalla. Lisäksi siinä missä edellisessä paikassa olimme ainoat vieraat, täällä on isäntäpariskunnan lisäksi heidän poikansa, kolme palkattua työntekijää ja meidän lisäksemme kaksi japanilaista wwoffaajaa  sekä lisäksi maksavat vieraat viikonloppuisin. (Varsinainen turistikausi alkaa vasta myöhemmin kesällä).

Minulle tämä paikka toi mieleen vaihto-opiskeluajat, koska ympärillämme pyörii nuorehkoja (22-25 v), eritasoista englantia puhuvia ihmisiä. Muonituksesta vastaa ranskalainen kokkipariskunta. He karistivat Ranskan pölyt jaloistaan ja lähtivät Kanadaan ensin wwoffaamaan ja sitten töihin (kaveri on kiihkeä ateisti ja vegetarismin vastustaja, muuten mukava mies). Kuulemme englantia ranskalaisella ja japanilaisella aksentilla ja pyrimme korjaamaan heidän englantiaan olematta kuitenkaan liian rasittavia besserwissereitä.

Majatalon toiminnan lisäksi täällä on 15 hevosta (islanninhevosia, miniatyyrihevosia ja kaksi norsun kokoista percheronia), kanoja, helmikanoja sekä neljä poroa ruokittavana. Itse en ainakaan vielä ole hevosmiehiä, mutta ovathan ne kauniita otuksia. Elikkojen ruokinnan lisäksi hommia on majatalon huoneiden puhtaanapidossa sekä erinäisissä pihatöissä. Välillä työn organisointi köhii sikäli, että sitä tuntee olevansa hyödytön. Parasta on tähän mennessä ollut ruohonleikkuu! Myös japanilaistytön saastuneen tietokoneen laittaminen kuntoon toi onnistumisen elämyksen.

Ihmiset ympärillämme ovat oikein sympaattisia  ja majatalomme sijaitsee kauniissa maisemissa lähellä Huronjärven rantaa. Elämä toisten vieraana voi kuitenkin olla rasittavaa. Esimerkkinä elintarvikepolitiikka: kun ei aina voi olla 100% varma siitä, mikä on varattu vieraille, mitkä on toisten henkilökohtaisia eväitä, joutuu usein kyselemään ”onko tätä lupa syödä”. Kotona oli helpompaa: oma tupa, oma lupa.

Isäntäperheemme joogaa ja käy buddhalaisuuden luennoilla. Myös Ela on innostunut käymään niillä luennoilla. Minulle riitti yksi kerta tuota matrix-elokuvat mieleen tuovaa maailmankatsomusta (there is no spoon).

Yhteenveto - farmi I

Tätä kirjoitettaessa olemme jo farmilla II, mutta ensimmäinen WWOOF-farmimme ansainnee loppuyhteenvedon.

Talo ja tilukset

Talo on ihan viihtyisä, joskin vähän sotkuinen. Ela ryhtyikin luppoaikanaan päättäväisiin toimiin siiteyden parantamiseksi, eli otti imurin käteen. Huonessamme oli ruhtinaallisesti säilytystilaa ja varsinkin sängyn päällä ja ympärillä oli paljon säilytyspintaa. Jotain ergonomisia ratkaisuja voi hyödyntää myöhemmin elämässä, samoin oppia toisten virheistä. Esim porrasaskelmien pituudessa ei kannata säästellä: ylikapeita askelmia on vittumaista laskeutua unenpöpperössä tai muutenkaan.
LOPPUUN_ sotkuisuuden ymmärtää kyllä kun ottaa huomioon miten pitkää päivää isäntä ja emäntä tekevät. Tila sijaitsee kauniissa luonnossa Grand River -joen varrella, ja sää suosi meitä: päivisin oli miltei järjestään 20-25 astetta ja aurinkoa.

(kuva 883)

Työtehtävät

Työaika ei paljon poikennut konttorityöstä kotimaassa, vaikka ohjeena on 4-6 h/päivä. Tosin pikkukaupungissa ei autottomalle juuri aktiviteetteja olisikaan, joten yhtä hyvin sitä voi tehdä töitä. Ja farmitöihin tänne on tultukin. Työtehtävät vaihtelivat suuresti, mikä oli mukavaa. Välillä tehtiin enemmän fyysistä työtä ja välillä peuhattiin koneilla. Pellon kyntäminen (maa sekoittuu) traktorin kanssa oli uusi kokemus. Auttelimme myös torilla. Torimyyjän päivä alkaa siinä 5:30 mutta toisaalta siinä pääsee hyvin kosketuksiin kanadalaisten kanssa. Duuni sopii hienosti sellaiselle sosiaaliselle ihmiselle kuin minä ;)

Ihmiset

Isäntämme tekevät pitkää päivää kahden dollarin laskennallisella tuntipalkalla (kuulemma). Siitä huolimatta he jaksavat viihdyttää wwoffaajia ja opettaa samat asiat uudelleen ja uudelleen. Isäntä kyllä opastikin kiitettävällä kärsivällisyydellä. Sydämellisiä, reiluja ja huumorintajuisia ihmisiä.

Ruoka

Tässä osiossa ei ollut hurraamista määrällisesti eikä laadullisesti. Mutta taaskin pitää ottaa huomioon isäntäperheemme sosio-ekonominen asema. Toisaalta tarjolla oleva ruoka oli suurelta osin oman farmin tuotantoa ja maito suoraan vuohesta.

Lisää tunnelmia Torontosta (Sami)

Toronto on todella monikulttuurinen kaupunki. Sormituntumalta sanoisin, että valkoihoiset ovat suunnilleen 30% vähemmistö; 30% on aasialaisia (Kiina/Japani/Korea -akselilta, minä en niitä osaa erottaa) ja loput tasaisesti mustia, alkuperäiskansoja, intialaisia ja muita tummaihoisia. Kaikki sulassa sovussa. Kerjäläisiä ei juuri näkynyt.

Otos paikallisesta autokannasta: jenkkejä ja tuttujen japsimerkkien uppo-outoja malleja. Etelä-Eurooppalaiset merkit mukaan lukien ranskalaiset puuttuvat täysin. Keskimäärin isompia ja uudempia kuin Suomessa. Bensa maksaa 0,90 euroa litra.

Viinat ovat oluita myöten piilossa osavaltion omassa Alkossa (LCBO) ja hinnaltaan Suomen tasoa, myöskin baareissa. Olut on ihan yhtä hyvää kuin suomalainenkin. Olen ollut huomaavinani, että mainokset (niin ulkosalla kuin tv:ssä) ovat aika hienovaraisia, osin jopa vanhanaikaisen oloisia, puisevia. Kaksimielisyyksiä ja paljasta pintaa ei juuri harrasteta. Tässä meemitietoisia huvittava, melko harvinainen olutmainos.

Maanantaina 15. huhtikuuta etelänaapurissa tapahtui pommi-isku Bostonin maratonilla. Tsetseenit saatiin pian kiinni toinen elävänä, toinen kuolleena. Tapahtuma ei herättänyt mitään suurta poliisi/sotilasoperaatiota Torontossa, ei siis näkynyt katukuvassa. Keskustalaisen liberaalipuolueen puheenjohtaja kehotti puuttumaan iskun syihin, jotta syylliset ryhmittymät eivät "marginalisoituisi" entisestään, tai jotain vastaavaa. Samoin Kanadassa ihmeteltiin bostonilaisten ilakoimista, kun toinen syyllinen saatiin  parin päivän poliisioperaation jälkeen kiinni.

Tunnelmia Torontosta (Sami)

Suur-Toronton alueella asuu saman verran ihmisiä kuin Suomessa. Suomipoika vahtaa sitä suu auki, kun Starbucksin ikkunasta ulos katsoen viereisen pilvenpiirtäjän huippua ei näy... Pikkukaupunkien turistit erottaa katukuvasta kaiketi siitä, että he tähyilevät koko ajan ylöspäin.

Ostimme bussiliput, joille saatoimme seikkailla metrolla, bussilla ja raitiovaunuilla halumme mukaan. Siispä ajelimme ensimmäisenä aamuna itäiselle esikaupunkialueelle. Kaupunki ja ihmiset vaikuttivat hyvin turvallisilta. Tyypillinen torontolainen on aasialainen, joka kantaa puolen litran kahvimukia kädessään.

Kävimme museossa, josta mainitsemisen arvoista on ainakin mineraalikokoelmat. Näihin visiitteihin pitäisi varata koko päivä, jotta aarteita ehtii katsella koko rahan edestä.

Pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu CN-Tower, joka oli jossain vaiheessa maailman korkein rakennelma. Söimme täällä lounaana, johon menikin sitten puolet koko Toronto-viikon ruokailubudjetista...Kuvassa torni alhaalta ja näkymät ylhäältä.

Hotellimme sijaitsee kuvassa keskellä, kaarevan graniittisen rakennuksen taustalla oleva matala 12-kerroksinen maja.

Kämpän tyhjennys

Kuten näkyy, muuttaminen on kovvoo hommoo...

Povasin aikaisemmin, että lähettäisimme 5-6 laatikkoa Saksaan. Lopullinen määrä taisi olla tuplasti sen verran. Aloimme laskeskelemaan, paljonko yksi kilo maksaa. Posti rahastaa 15 kg:n paketista Saksaan 39 euroa. Silloin tehokkaasti pakatun laatikon kilohinnaksi tulee noin 2,50 euroa. Päätimme, että sillä hinnalla kannattaa jo lähettää sellaisia kamoja, jotka alkuperäisten kaavailujen mukaan olisi kylmästi jätetty rannalle. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, jouduttiin jonkin verran käypää tavaraa jouduttiin heittämään kylmästi pois, koska laatikot loppuivat kesken.
Viimeistä edellisenä iltana siivosimme aamukahteen asti, jotta kämppä olisi seuraavana aamuna klo 10 katselmus- ja muuttokunnossa. Jälkiviisauden tuomalla rintaäänellä voi sanoa, että siivous olisi toki pitänyt aloittaa aikaisemmin. Mutta kun isännöitsijä oli antanut siunauksensa, avain annettu seuraavalle vuokralaiselle, viimeiset paketit kannettu postiin ja lattia lakaistu, niin KYLLÄ KUULKAA OLI HELPOTTUNUT OLO.

Siitä sitten taksilla hotelliin, jossa vietimme viimeisen Suomi-yön. Tämä oli Elan erinomainen ajatus; muutto ja lento samana päivänä olisi ollut turhan paljon yhdelle päivälle.

Farmitöihin

Elalle oli vanhastaan tuttu kanadalainen järjestö/verkosto nimeltä WWOOF. Lyhenne tulee sanoista World-Wide Opportunities for Organic Farming, ja homman nimi on vapaaehtoistyö eri tyyppisillä luomutiloilla ja luonto-/maatilamatkailukohteissa. Verkostoon kuuluu satoja farmeja ympäri Kanadaa, jotka tarjoavat työpanosta vastaan ruoan ja majoituksen ynnä muita aktiviteetteja. Konseptiin kuuluu kulttuurivaihtoa ja sosiaalista kanssakäymistä isäntäperheen välillä - kyse ei ole pelkästään halvasta majoituksesta. Wwoof Canada on oma organisaationsa; lisäksi WWOOF-toimintaa pyöritetään ympäri maailmaa.

Harkitsimme jossain vaiheessa ihan "oikeiden" työpaikkojen hommaamista, mutta luovuimme siitä, koska

1. työpaikka pitäisi hakea Suomesta käsin valmiiksi
2. työnantajan näkökulmasta ulkomaalaisen palkkaaminen alle puoleksi vuodeksi ei välttämättä ole houkutteleva vaihtoehto
3. riskinä on, että saamme työtä eri kaupungeista
4. riskinä on, että toinen saa työtä ja toinen ei, mikä ei ole suhteen kannalta hyvä vaihtoehto
5. Kanadan työlupalainsäädäntö ei minusta kannusta kaupallisen taustan omaavia ihmisiä hakemaan sieltä töitä. Lääkärit, kaivosmiehet ja katumuusikot sen sijaan ovat tervetulleita.

Niinpä valitsimme sitten vapaaehtoistyöt. Haimme tällä reissulla muutenkin vaihtelua toimistotyön hallitsemaan elämään. Reissun jälkeen saa ihan varmaan taas pyörittää exceleitä.

Wwoof-hakijat rekisteröityvät palveluun ja täyttävät tietonsa profiilisivulla. Täällä annetaan vapaamuotoinen kertomus omasta osaamisesta, elämän tavoitteista ja syistä hakea vapaaehtoistyöhön. Samoin Wwoof-isäntäfarmeilla on nettisivulla omat profiilit, joita jäsenmaksun (pariskunnalta 50e/vuosi) maksaneet, rekisteröityneet jäsenet pääsevät tutkimaan. Sieltä sitten valitaan farmi, joka mielyttää sijainniltaan ja habitukseltaan. Farmeja voi hakea ja filtteröidä tietyn osavaltion, vegetaarisuusasteen ja tupakointiin suhtautumisen perusteella; lisäksi voi käyttää vapaatekstihakua farmin profiilista, esim. "couples" tai "horse".

Mielestäni tuossa hakukoneessa on vielä kehittämistä, jos vertaa suodatusmahdollisuuksiin netin kaupallisilla sivuilla (vaikkapa booking.com tai ebay), mutta ehkä hakukone kuvastaa luonnonläheistä, free-spirit-henkistä lähestymistapaa.

Farmiin otetaan yhteyttä nettisivun lomakkeen kautta, hakija esittäytyy ja ilmoittaa aikahaarukan, jolloin olisi tulossa. Sitten joko natsaa tai ei. Meillä on tätä kirjoitettaessa reissumme kolme ensimmäistä farmia sovittuna, ja toki meille on myös sanottu ei. Kaikkiaan vierailemme kaikkiaan kuudella farmilla. Turististatuksella Kanadaan matkustaville on enimmäisaika yhdellä farmilla on neljä viikkoa.